Vähiin käy...

...ennen kuin loppuu. Enää kolme (tai kaksi ja puoli, oikeastaan) viikkoa luentoja jäljellä, viikko tenttejä ja... sitten tulenkin jo kotiin. Kuinkas tämä nyt näin nopeasti meni?

Viime viikolla ehdin jo intoilla kevään tulosta, kun aurinko paistoi muutamana päivänä, vaikka virallisesti Kanadaan saapuu kevät huomenna. Kevätpäiväntasaus on kanadalaisessa kalenterissä First Day of Spring, ensimmäinen kevätpäivä. Ja vastaavasti syyspäiväntasauksesta alkaa syksy. Hassua, että sekin on oikein virallisesti merkitty kalenteriin. Voi olla, että Suomessakin on täysin sama käytäntö, mutta olen ollut onnellisen tietämätön koko asiasta ja mennyt vain sään mukaan. Eihän vuodenajoille voi määrätä tarkkoja aikatauluja! Paitsi Pohjois-Amerikassa...

Viikonloppu meni siis vanhempien kanssa Torontossa kulkiessa ja mikäpä oli ollessa, kun sai nukkua hotellin parivuoteessa yksinään eikä tarvinnut huolehtia maksuista. Opiskelijana kyllä osaa ottaa tämmöisestä hemmottelusta kaiken irti :) Niagaralla tuli käytyä taas kerran, tosin tällä kertaa kohtasin jotain, milät aiemmilla kerroilla olin onnistunut välttymään: jäisen sateen. Putouksista nouseva usva jäätyi takkiini kiinni luoden sen pinnalle jääkerroksen. Harmi, ettei kamera ollut lähettyvillä...

Lauantaina oli ostospäivä. Äiti ja isä kävivät aamusta ajelulla isän vanhan koulukaverin ja hänen vaimonsa kanssa, muttä minä kiertelin sillä aikaa kirja- ja levykauppoja. Muutama opus tarttuikin matkaan, sillä kirjojahan ei voi koskaan olla liikaa... ;) Levykaupasta käteen jäi The Anchorman-elokuvan soundtrack. Ajelukierroksen jälkeen äiti ja isä kiersivät Hockey Hall of Famen ja viettivät muutaman tovin sen lahjakaupassa, tuliaisia etsien. (Toivottavasti muuten Arto sai pikku pakettinsa perille asti.)

Tämän kulttuurielämyksen jälkeen oli taas aika suunnata kohti kauppoja, tarkemmin sanoen Eaton Centeriin. Isä lähti melkein heti takaisin hotellille, joten minä ja äiti saimme shoppailla rauhassa. Koitin turhaan etsiä itselleni sopivaa Canada-hupparia, pienimmätkin koot olivat liian isoja. Onneksi Disney-kaupasta löytyi jotain sopivaa:


nimittäin termosmuki. Täällä kaikilla opiskelijoilla tuntuu olevan termosmukillinen kahvia tai teetä mukana luennoilla. Nyt minäkin pääsen liittymään joukkoon! Tosin mukista löytyi heti yksi perustavanlaatuinen vika: se on suunniteltu vain ja ainoastaan oikeakätisille. Kantta ei saa kierrettyä kiinni niin, että kahva jäisi juoma-aukon vasemmalle puolelle. (Ärrinmurrin...)

Lauantaina oli myös St. Patrick's Day, mutta muutamaa vihreää koristetta lukuunottamatta sitä ei juuri erottanut katukuvassa. Illalla kävimme syömässä viihtyisässä ravintolassa, jossa tarjoilija muisti "suomalaiset ystävänsä" torstai-illalta. Viihtyisä ravintola, hyvää ruokaa ja mukavaa seuraa; mikäpäs sen parempi tapa viettää lauantai-iltaa. Sunnuntaina sitten irlantilaisuus nosti päätään Torontossakin. Irlantilaisten paraati aloitti kulkunsa kello 12 ja onneksemme sen reitti kulki hotellimme vierestä. Paraatissa oli jos jonkinmoista kulkijaa, mukana oli jopa kaksi Teenage Mutant Ninja Turtlesia puffaamassa uutta elokuvaansa! Ovathan ne tietysti vihreitä, mutta...


Tästä kuvasta ei ehkä heti erota, että mitä siinä tapahtuu, mutta tuossa keskellä eräs vanhempi herrasmies ajaa kylpyammeella (kylpyammetta?). Ja tuo puumökki tuossa poliisisedän takana: se on pyörillä liikkuva puucee.


Ja kyllä, tässä kuvassa on pingviinejä vihreät hatut päässä. Mistä lähtien Irlannissa on ollut pingviineitä? Tuskin koskaan, mutta ehkäpä Pyhä Patrick karkoitti nekin käärmeitten mukana...



Paraatin jälkeen kävimme syömässä Burgundy's-nimisessä pikku ravintolassa. Tämä on mainitsemisen arvoinen seikka vain The Anchormanin nähneille. (Elokuvan päähenkilön nimi on Ron Burgundy.)

Takaisin Guelphiin palattuani olikin sitten taas jo perinteeksi muodostuneen Sunday Cineman aika. Tällä kertaa vuorossa olivat Stranger than Fiction (taas Will Ferrellin elokuva) sekä The Prestige. Molempia voin taas suositella lämpimästi. Ja vaikkei Will Ferrellin komiikan ystävä olisikaan niin Stranger than Fiction kannattaa silti käydä katsomassa, jos ei muuten niin Emma Thompsonin hienon roolityön takia. The Prestige kertoo tarinan kahdesta keskenään kilpailevasta taikurista. Elokuva on samantyylinen kuin aiemmin mainitsemani The Illusionist eli sitä katsoessa täytyy olla hereillä, mikäli tahtoo pysyä mukana juonessa :)

Tätäkin kirjoittaessa olisi oikeastaan pitänyt kirjoittaa raporttia, joka pitää palauttaa huomenna ja jota en ole vielä aloittanut. Pikkuhiljaa...