Villi viikonloppu

Huhheijaa, hengissä ollaan. Viime viikonloppu oli melkoista meininkiä täynnä, mutta aloitetaan alusta eli perjantaista. Perjantaina oli Australia Day, eli päivä jolloin juhlitaan kaikkea sitä, mikä on australialaista. Australialaiset vaihtarit olivat suunnitelleet ison juhlan perjantaille ja kaikki auttoivat järjestelyissä. Päivä alkoi aikaisin (6:30) kanuunan maalamisella. Kanuuna on kampuksen keskustassa sijaitseva muistomerkki, jonka opiskelijat saavat maalata milloin haluavat ja millaiseksi haluavat.


Ruokana oli luonnollisesti australialaisia herkkuja. Makkaroita ja jauhelihapihvejä paahtoleivän välissä, kaalisalaattia, puutarhasalaattia, perunasalaattia...ja makkarat grillattiin kaasugrillillä takapihalla, lumesta ja pakkasesta huolimatta. Jälkiruokaakin oli viittä eri sorttia: marenkikakkuja (Pavlovas), nonparelleja paahtoleivän päällä (fairy bread), tomusokeroitua pop cornia (snow pop corn) sekä suklaalla ja kookoksella päällystettyjä kääretortun palasia (Lemingtons). Näiden australialaisten jälkiruokien lisäksi eräs kanadalainen vieras oli tuonut muffinseja.


Juhla-asunto oli koristeltu vihreällä ja keltaisella ja seinällä oli iso lakana, johon vieraat saivat kirjoittaa terveisiä. Taustamusiikkina soi aussiklassikoita ja taustalla pyöri Kath&Kim -televisiosarja, jota sai ainakin syksyllä seurata myös Suomessa.


Juhlintaan osallistui yhteensä noin 40 - 50 ihmistä, joten tunnelmaa ja lämpöä riitti. Ilta päättyi siihen, että asunnon hiilimonoksidihälytin alkoi piipittämään, joten asunto piti tyhjentää. Palokunta saapui paikalle ja totesi, että vika on hälyttimen sähköjohdoissa eikä mitään varsinaista vaaraa ollut. Kello oli kuitenkin jo sen verran paljon, että oli aika painua pehkuihin -varsinkin kun seuraavana aamuna oli tärkeä herätys.

Lauantaiaamuna lähdimme parinkymmenen hengen voimin linja-autolla kohti Torontoa. Tarkoitus oli illalla juhlia ruotsalaisen Lindan syntymäpäiviä päivällisen ja karaokebussin kera.
Saavuttuamme Torontoon lähdimme shoppailemaan Eaton Centreen, joka on yksi Pohjois-Amerikan suurimmista ostoskeskuksista ja pitää sisällään noin 300 liikettä. Muutaman tunnin kuljeskelun jälkeen suuntasimme töppösemme kohti yöpymispaikkaamme, Global Village Backpackers -hostellia.


Hostelli oli hyvälaatuinen ja tasokas. Yöpyminen maksoi $23 / yö ja hintaan sisältyi rajaton määrä pannukakkuja aamiaiseksi (tosin ne piti paistaa itse). Muuta aamiaista ei sitten ollutkaan tarjolla, joten päivän sokeriannos tuli heti täyteen. Hostelli on ilmeisesti kuitenkin melko suosittu, ainakin erään amerikkalaisen tähden mielestä...


Hostelli sijaitsee Toronton Chinatownissa, joka näyttää juuri siltä, miltä Chinatownit aina elokuvissakin näyttävät: kadut ovat täynnä ihmisiä ja erilaisia ruokamyyjien kojuja, ilmassa leijuu eksoottisten mausteiden tuoksu ja joka toisessa kaupassa soi kiinalainen tai japanilainen pop-musiikki.


Illallisen nautimme Red Room -nimisessä ravintolassa. Ruoka oli maittavaa ja laatuunsa nähden halpaa: yksikään pääruoka ei ollut $10 kalliimpi ja jälkiruoat olivat kaikki alle $5. Nam nam. Hyvin nautitun ravitsemishetken jälkeen innokkaimmat laulajat suuntasivat kadunvarteen odottelemaan taianomaista karaokebussia. Bussi oli varattu kahdeksi tunniksi, koska siihen mahtui kerralla 14 henkeä ja meitä oli yhteensä yli 20. Odottelimme ulkona kymmenen minuuttia, menimme hetkeksi sisään lämmittelemään. Odottelimme taas ulkona kymmenen minuuttia ja menimme sisään. Bussista ei näkynyt jälkeäkään. Lopulta luovutimme ja menimme takaisin ravintolaan jatkamaan illanviettoa. Kymmeneltä Roland (bussin varannut vaihtari) kävi taas ulkona katsomassa, josko linjuri olisi ilmestynyt, mutta turhaan. Mikä lie kuskille tullut, mutta sinä iltana emme päässeet karaokeilemaan. Illanviettoa jatkettiin Joe's-baarissa, jossa oli mies kitaransa kanssa esiintymässä -ja oli jopa hyvä. Loppuillasta tanssilattialla ei näkynyt kovin montaa kanadalaista ja biisitoiveitakin esittivät lähinnä australialaiset...

Seuraavana päivänä oli vuorossa rauhallinen kävelyretki paikalliselle boho-alueelle Kensington Marketille. Matkan varrella ohitimme ilmeisesti jonkinlaisen ompelijoiden korttelin, jonka eräässä kadunkulmassa oli tällainen patsas. Sen lisäksi kadusta oli tehty mittanauhan näköinen, mutta se oli niin lumen peitossa ettei siitä saanut hyvää kuvaa.


Kensington Market ei ole mikään varsinainen torialue, vaan muutama hassu takakuja, joiden varrella on monta pientä käytettyjen tavaroiden kauppaa sekä pieniä leipomoita ja kahviloita. Valitettavasti vain suurin osa kaupoista ei ollut vielä auki silloin, kun me menimme sinne kiertelemään. Marketilta jatkoimme matkaa takaisin kohti Eaton Centreä, koska linja-autoasema sijaitsee aivan sen vieressä. Bussimatka takaisin Guelphiin oli kovin hiljainen, kaikki taisivat olla enemmän tai vähemmän väsyneitä viikonlopun jäljiltä. Osa tosin suunnitteli talvilomaviikon matkakohteita, mutta minulla on sille viikolle jo muita suunnitelmia... :)

Sunnuntai-iltana kävin taas tapani mukaan katsomassa elokuvia kampuksella. Joka sunnuntai on tarjolla kaksi elokuvaa, joiden katsominen on ilmaista yliopiston opiskelijoille, muille se maksaa $2. Tänä sunnuntaina katsoin molemmat elokuvat: An Inconvenient Truth sekä The Illusionist ja voin suositella molempia lämpimästi.

Lopuksi vielä onnentoivotukset serkulleni Terolle, joka on tänään saapunut Amerikan mantereelle kuurojen olympialaisiin. Onnea ja menestystä kisoihin!

Onnitteluja

Myöhästyneet synttärionnittelut Seppo-sedälle Juvalle eilisen johdosta. Toivottavasti isä välitti onnittelut myös täältä.

Ja etukäteisonnittelut Tuukalle ja Teemulle huomisen johdosta. Molemmille on postia tulossa...

Postia!

Tänään se vihdoin tuli, kahden ja puolen viikon odottelun jälkeen. Siellä lokerossa se odotti kiltisti, että tulisin sen hakemaan. Tänään on siis ilon päivä, koska ensimmäinen postikortti saapui. Siinä Audrey Hepburn lekottelee lattialla tyttömäisesti vihellellen eikä kiinnitä lainkaan huomiota edessään olevaan muotilehteen. Toisella puolella Italian opiskelijat kertoilevat kuulumisiaan Torinosta.

Nyt saa taas seinälle koristetta :)

P.s. Postista puheen ollen, asunto A4:n väki Kilpiäisissä voi odotella pakettia tulevaksi 4-6 viikon päästä (lentoposti oli liian kallis, siksi kestää). Ikävää, ettei ehdi perille ennen synttäreitä, mutta toivottavasti nautitte sisällöstä silti.

P.p.s. Kiitos kaikille kukan hoito-ohjeita tarjonneille, ikävä kyllä kukkanen päätti jo päivänsä. Ilmeisesti ikkunalaudalla oli sittenkin liian kylmä.

Niagaran putoukset (ja vähän muutakin)

Eilen (perjantaina) oli jännittävä ilta: pääsimme biologian laitoksen järjestämälle retkelle Niagaran putouksille! Matka järjestettiin tiedeviikon kunniaksi ja oli tarkoitettu lähinnä biologian opiskelijoille, mutta mepä saimme vihiä matkasta ja tungimme mukaan :) Reissu sisälsi bussikuljetuksen putouksille ja takaisin sekä buffet-illallisen, kaikki hintaan $10. Halpaa kuin mikä. Illallinen nautittiin Fallsview Casinolla.


Matkaan lähdettiin kello viiden aikaan illalla. Matka yliopistolta putouksille kestää (liikenteestä riippuen) 1½-2 tuntia. Matkan varrella näkyvät maisemat olivat kovin suomalaisia: lumisia peltoja ja metsiä, puutaloja ja yksinäisiä bensa-asemia. Vain siellä täällä yrityksien logoissa näkyvät vaahteranlehdet viittasivat johonkin kaukaisempaan maahan.

Perille saavuttaessa tuntui kuin olisi saapunut Las Vegasiin luonnonnähtävyyden sijaan. Tien varrella oli vieri vieressä hotelleja, kylpylöitä, huvipuisto ja kasino, mutta mahtavista putouksista ei näkynyt pisaraakaan. Kasinon sisätiloissa ei saanut kuvata lainkaan, ilmeisesti turvallisuussyistä. Eipä siellä kamalasti ollut kuvattavaakaan, ellei sitten nauti pelikoneiden tai vaateliikkeiden katselemisesta.

Illallinen kyllä oli maittava -ja mittava. Tarjolla oli kasvisruokaa, liharuokaa, mereneläviä, aasialaista, italialaista...ja kaikkia ainakin kuutta eri laatua. Jälkiruokiakin oli monta tiskillistä :P Juomat sisältyivät lipun hintaan, mutta eihän sitä kukaan itseään nesteellä täytä, kun tarjolla on enemmän ruokaa kuin jaksaisi kahdessa viikossa syödä (vaikka ilmeistä päätellen aika moni yritti syödä ne kahden viikon ruoat yhdessä illassa). Ruokailun jälkeen lähdimme kävelylle, putouksia etsimään. Ensimmäinen neuvonantaja johdatti meidät paikkaan, jossa kaikki jatkoreitit oli lukittu talveksi. Seuraavalla kerralla onnisti paremmin, jo kasinon pihalta löytyi näin hieno "vesiputous".


Noin kymmenen minuutin kävelyn jälkeen korviini kantautui hiljainen kohina ja hetken päästä hämärästä erotti jo usvapilven. Se tuli kuitenki Amerikan puoleisista putouksista, joten jatkoimme matkaa (kukas niitä Jenkkien vesiä haluaa katsella?). Ja siinä ne olivat, Niagaran putoukset. Valitettavasti vain oli niin hämärää, että kaikki putouksista ottamani kuvat ovat pelkkää mustaa. (ette siis saa mitään todisteita, että todella olin siellä... :)

Siinä putouksia katsellessani tunsin pienen pistoksen. Olin ajatellut niiden olevan mykistävä kokemus, sellainen, joka saa ihmisen taas hetkeksi muistamaan oman pienuutensa luonnon mahdin rinnalla. Olin lapsellisesti kuvitellut, että ne kohisevat jylhässä yksinäisyydessään keskellä ei mitään, kaukana ihmisten kätten ulottumattomissa. Se, mitä eilen näin, oli jotain muuta. Joka puolella putoksia on hotelleja, teitä, valoja ja ihmisiä. Hotellien valomainokset loistavat kilpaa toistensa kanssa peittäen vesipisaroiden välkkeen. Pelikoneet piipittävät ja kilisevät hukuttaen alleen putousten kohinan. Se tuntui enemmän sirkukselta kuin luonnonihmeeltä.

Tänään kävimme aamupäivällä Farmer's Market:lla Guelphin keskustassa. Se on paikka, jossa paikalliset viljelijät myyvät tuotteitaan (jotka eivät välttämättä ole kyllä paikallisia....).


Ostin sieltä tarvikkeet karjalanpaistiin, koska tänään on minun vuoroni ruokkia kaveriporukkaamme :) Aloitimme viime viikolla perinteen, jossa viikottain yksi porukastamme tekee ruokaa ja muut syövät. Ensimmäisellä kerralla nautimme pasta-aterian Katien luona ja ensi kerralla taitaa olla tiedossa itävaltalaista ruokaa. Mutta tänään siis suomalaisittain.

Kysymys

Tietääkö kukaan, mikä kukka tämä on ja miten sitä pitäisi hoitaa?

Sekalaista löpinää

Taas kerran päätä särkee. Se varmaan johtuu taas lihasjännityksestä, mutta voi olla että olen tulossa kipeäksikin. Toivottavasti en.

Eilen laitoin postiin ensimmäiset postikortit. Kertokaahan sitten, kun tulivat perille, niin osaan vähän arvioida, että miten kauan postilla kestää kulkea. Kaukomerkit maksavat $1.55 eli noin euron.

Paikallinen opiskelijakortti on melkoinen ihmepakkaus. Se toimii bussikorttina, ruokakorttina, alennuskuponkina ja liikuntakorttina. Miksei suomalaiset opiskelijakortit ole tällaisia?

Kylmä appelsiinimehu on todella hyvää (ainakin paikalliseen vesijohtoveteen verrattuna).

Kanadalaiset autokuskit ovat todella kohteliaita. Jos näytät vähänkin siltä, että saattaisit olla menossa tien yli, autot pysähtyvät. Kuin seinään.

Roskat kerätään öisin talojen pihoilta. Täällä keräyspäivät ovat maanantai ja torstai, eli edeltävän iltana lykätään roskapussit pihalle ja aamulla ne ovat kadonneet.

Suihku on outo. Jos haluaa kuumaa vettä, täytyy vipua kääntää vastapäivään melkein täyden ympyrän verran. Toisaalta, mitä enemmän vipua kääntää vasemmalle, sitä kovemmalla paineella vesi suihkuaa. Lämpimässä suihkussa saa siis mukavan hartiahieronnan kaupan päälle.


Sokeri myydään maitopurkeissa. Ja maito myydään muovipusseissa.


Kaikki kadut (autotiet ja jalkakäytävät) suolataan, joten loskakausi kestää Kanadassa koko talven. Housun puntit ovat kuivuessaan kovat ja valkoiset ja kengätkin ovat täynnä suolaläikkiä.

Anulle tiedoksi: täältäkin saa britti-Glamouria :)

Sain siirrettyä lennot lähes kaksi viikkoa aikaisemmaksi kuin alunperin. Uusi paluupäiväni on siis 15.4. noin kello 15:15. Halukkaat vastaantulijat voivat siis siihen aikaan hakeutua johonki Helsinki-Vantaan lentokentän läheisyyteen.

Enää 29 päivää... :)

Ja loppuun kunnianosoitukseni Lassille ja Leeville:

Opiskelua, opiskelua

Kurssit alkoivat maanantaina ja kolmen jäljellä olevan kurssin luennoilla olen käynyt ahkerasti. Tiputin HTM Accounting -kurssin pois lukujärjestyksestäni, koska se vaikutti liian vaikealta kurssilta. Mieluummin suoritan sen hyvin arvosanoin Suomessa kuin reputan sen täällä. Joten jäljellä on kolme kurssia, jotka kaikki vaikuttavat erittäin mielenkiintoisilta ja hyödyllisiltä. Tässä hieman lisätietoa niistä.

Organizational Behaviour -kurssi käsittelee ihmisten ja ryhmien käyttäytymistä eri organisaatioiden sisällä. Kurssin luennoitsija Dr. Jamie Gruman on erittäin motivoiva ja innostunut opettaja, joka selvästikin on kiinnostunut siitä, mitä hän opettaa. Luentoja on helppo seurata netistä tulostettavien materiaalien avulla (käytössä on siis sama systeemi kuin LAMK:ssa). Kurssin ehdottomasti mielenkiintoisin asia ja tärkein syy siihen, miksi olen niin innoissani tästä kurssista on siihen sisältyvä ryhmätyö. Noin kymmenen hengen ryhmissä järjestetään tapahtuma, jonka tarkoitus voi olla rahankerääminen hyväntekeväisyyteen tai vaikka tiedon jakaminen opiskelijoille. Jokainen ryhmä on itse vastuussa tapahtuman suunnittelusta, toteutuksesta ja seuraamuksista -myös taloudellisesti. Tarkoituksena on kokea käytännössä se, miten eri taustoista tulevat ihmiset toimivat yhdessä jonkin organisaation sisällä, mitä ongelmia projektin aikana mahdollisesti kohdataan, miten ne ratkaistaan tai ennaltaehkäistään. Dr. Grumanin sanoin: "You can't learn how to manage, until you manage something." Asioita ei opi lukemalla, vaan kokemalla.

Human Resources Management -kurssi täydentää mielestäni OB-kurssia hyvin. Siinä käydään läpi eri henkilöstötoimintoja (esim. rekrytointi, kouluttaminen, työturvallisuus) sekä erityisesti niiden merkitystä organisaatiolle. Myös tämän kurssin puitteissa on tiedossa isompi ryhmätyö. Ryhmätyössä toimimme HR-konsulttina jollekin tietyn toimialan sisällä toimivalle yritykselle (opettaja) eri tilanteissa. Simulaatio on jatkuva, eli jos ensimmäisessä tilanteessa neuvoimme yritystä palkkaamaan 100 henkeä ja seuraavalla kerralla selviää, että se on liian vähän tai paljon, niin joudumme miettimään, mitä jatkotoimenpiteitä tilanne vaatii ennen kuin voimme miettiä ratkaisua seuraavaan ongelmaan. Tarkoitus on jokaisella kerralla saada aikaan mahdollisimman ideaali tilanne yritykselle, jolloin jatkotoimenpiteitä ei enää edellisen kerran tilanteeseen tarvittaisi. Ryhmätyö vaikuttaa suht haastavalta, mutta olen vama, että tulevaisuutta ajatellen se on kaiken vaivan arvoinen.

Kolmas kurssini on Business Communication. BC:n tarkoituksena on auttaa opiskelijoita kehittämään kirjallisia ja suullisia kommunikaatiotaitojaan ei vain liike-elämässä, vaan myös jokapäiväisessä kanssakäymisessä. Kurssin aikana on kaksi suullista esitystä sekä useampi kirjallinen harjoitus, kuten työhakemuksen ja artikkelin kirjoittaminen.

BC on ainut kurssi, jossa ei ole yhtään tenttiä. Kahdessa muussa kurssissa on yksi välitentti ja yksi lopputentti ryhmätöiden lisäksi. Kaikki tentit ovat yhdistelmä monivalintakysymyksiä ja lyhyitä esseevastauksia, joten nekin ovat uusi kokemus. Välitentit ovat juuri ennen lukuviikkoa, helmikuun 13. ja 15. päivä. Lopputentit ovat huhtikuussa, 10. ja 13.päivä (joka sattuu olemaan perjantai -toivottavasti ei enteile huonoa tulosta). Ja sitten pääseekin kotiin! :)

Kunnon koululainen tarvitsee tietenkin myös koulutarvikkeita. Ostin keskiviikkona kirjat kaikille kolmelle kurssille. Yhteishinta?

$299.19

Kolmesataa dollaria. Kaksisataa euroa. (Pidetään tässä välissä pieni hiljainen hetki kaikkien niiden korvakorujen, t-paitojen ja cd-levyjen puolesta, jotka nyt jäivät ostamatta.)

Onneks yliopiston kirjakaupasta saa myös jotain halvempaa: kansioita. Kannessa komeilee yliopiston logo ja etukansi taittuu takakannen taakse, jolloin kansiosta saa erinomaisen kirjoitusalustan luentomuistiinpanoille. Pitänee varmaan hankkia joka kurssille oma :)


Tärkein asia tässä kansiossa?

Canadian Cowboys

Howdy! Eilen illalla käytiin porukalla tutustumassa ihan oikeaan Villin Lännen Saluunaan, ainakin jos jätetään huomiotta se pieni muotoseikka, että kyseinen baari sijaitsee itäisessä Kanadassa. Paikan nimi on Stampede Ranch, paikallisten kesken (ja semmoinenhan minä olen) The Ranch. Ajatus kanadalaisesta kantrikapakasta tuntui aluksi kieltämättä hieman huvitavalta, mutta hymy hyytyi, kun pääsimme paikan päälle. Kello oli kymmenen ja kapakan ulkopuolella oli noin parinkymmenen metrin jono. Jono jatkui vielä ulko-oven sisäpuolellakin suht mittavana.

(tuolla perällä on se ulko-ovi, jonka takana ihmisiä jonotti sisäänpääsyä vielä puolenyön aikaankin) Kaiken kaikkiaan seisoimme jonossa vajaan tunnin ajan, mutta onneksi taustalla soi koko ajan menevä kantrimusiikki tunnelmaa luomassa. En tunnistanut ainuttakaan soitetuista biiseistä (paitsi Sweet Home Alabaman, jota soitettiin illan aikana useampaankin otteeseen), mutta hauskaa oli silti. Kaikkien kehujen jälkeen odotin paikan olevan jotain todella erikoista, jotain niin uskomattoman ainutkertaista, että kokematta sitä en voisi sanoa todella käyneeni Kanadassa.


No, se oli baari. Baari, jossa musiikki soi liian kovalla, tanssilattia oli tahmea ja koko paikka oli tupaten täynnä ihmisiä. Eritysesti täynnä hikisiä miehiä, joilla on stetsonit päässä, flanellipaita päällä ja buutsit jalassa. Siis normi-ilta Onnelassa. Ainut asia, joka paikan erottaa muista tusinakuppiloista on:


Villissä Lännessä ei tuprutella. Eikä kosketa toisten hattuihin.

Hmm...

Varoituksen sana kaikille hitaasta nettiyhteydestä kärsiville: tässä postissa on paljon kuvia. Pyydän anteeksi.

Ehkä pitäisi harkita kahdesti ennen kuin julkaisee postin, jonka kirjoitti sekavassa tilassa :) Paha olo tulee ja menee, nyt on taas hyvä olla. Toisaalta, kun edellistä postia kirjoitin, silloin oli aivan toivoton olo, tuntui etten ikinä selviä tästä keväästä. Mutta asiat järjestyvät, kunhan vain pitää huolen siitä, ettei itse jää niiden ulkopuolelle. Tänään illalla käytiin muutaman muun vaihtarin kanssa tutustumassa uuteen (tai siis meille uuteen) kahvilaan nimeltään The Bullring Cafe. Tässä näette Katien ja Colinin, jotka ovat molemmat Australiasta (ja hirmu kivoja). Katie opiskelee ravitsemustieteitä ja Colin valokuvausta. Huomenna mennään Katien kanssa luistelemaan (sisäradalle, mutta kuitenkin :).(Ja tietenkin peukaloni on tunkenut kuvaan :D)

Ja täällä virnuilen minä Simonen kera :)


Kävi ilmi, että me olemme samalla Organizational Behaviour -kurssilla tiistai- ja torstaiaamuisin, joten se helpottaa hermoilua hieman. Ja eräs kämppäkavereistani, John, on samalla kirjanpidon kurssilla kuin minä. Hänen kauttaan varmaan tutustun muihinkin opiskelukavereihini. Kurssi vaikuttaa suht työläältä, siihen sisältyy viikottain palautettavia tehtäviä, kaksi välitenttiä ja lopputentti. Kirjat ovat melko kalliita täällä ja joka kurssille tarvitsee enemmän kuin yhden kirjan. Onneksi yliopiston opiskelijat ovat itse laittaneet pystyyn sivuston, jolla he voivat myydä vanhoja kurssikirjojaan ja muut voivat ostaa niitä erittäin halvalla. Esimerkki: Tänään alkaneen kirjanpidon kurssilla tarvittavat kaksi kirjaa maksavat yliopiston kirjakaupassa yhteensä $137. The Cannonilta ne saa ostettua hintaan $45. Kannattavaa, eh?

Kävin sunnuntaina kävelemässä ympäri kampusta etsimässä eri rakennuksia, joissa kurssieni luentoja pidetään. Tämä rakennus on nimeltään MacDonald Institute ja siellä minulla on kirjanpidon kurssin seminaaritunti perjantaisin. Seminaaritunti tarkoittaa pienryhmäopetusta, jolloin paneudutaan muutamaan tehtävään kerrallaan ja jolloin on mahdollista kysyä opettajalta yksityiskohtaista neuvoa (minusta tuntuu, että tällä kurssilla todella tarvitsen yksityiskohtaista neuvontaa, koska en edes tiedä eri laskentatoimen termejä englanniksi...).


Seuraavana on Axelrod Building, joka on vanha rakennus (purku-uhan alla, kuulemma), mutta edelleen käytössä. Täällä käyn luennoilla Organizational Behaviour -kurssin puitteissa. Kurssi alkaa vasta huomenna, joten en osaa siitä vielä mitään kertoa :)


Ja viimeisenä, vaan ei vähiten sokkeloisena on MacDonald Stewart Hall, jossa vietin tänään viehättävät 50 minuuttia Management Accounting -kurssin alkuinfossa (sen mittaisia ne luennot siis ovat, 50 minuuttia). Rakennus sijaitsee heti MacDonald Instituten vieressä ja ero arkkitehtuurissa (puhumattakaan viehättävyydestä) on huomattava. Kampusalueella on muutenkin aika lailla sekoitettu vanhaa ja uutta rakennustyyliä. Vanhat rakennukset ovat yleensä kauniita, punatiilisiä rakennuksia joiden julkisivua peittää villinä kasvava muratti (tai joku toinen rakennuksiin takertuva kasvi...), kun taas uudet rakennukset muistuttavat Mukkulan betonilähiöstä. (Siksi en ottanut kuvaa MacKinnonista enkä MacNaughtonista.)


Ja tänään satoi lunta! Ilma on pikkuhiljaa, lähes huomaamatta, kylmennyt. Jäätävä sade ja vihmova tuuli tekevät ulkona kävelystä aina seikkailun. Mutta tänään todellakin satoi lunta (tosin maahan siitä ei jäänyt mitään todisteita, joten teidän täytyy vain uskoa minun sanaani).

Julkaisin aiemmassa postissa kuvan paikallisesta oravasta (suttuisen kuvan, mutta kuvan kuitenkin). Olen huomannut, että täällä on oravia aivan älyttömästi, eivätkä ne todellakaan ole pienikokoisia. Ehkä pienen rotan kokoisia (ja näköisiä). Tässä on toinen otos eräästä oravasta, sekin on vähän suttuinen. Kenties video olisi parempi keino 'pyydystää' tämä villieläin.


Huomenna on tiedossa paljon ohjelmaa illaksi: puoli kuudelta on tapaaminen uusien vaihtareitten kesken (ilmaista pizzaa! jee!), kahdeksalta on tapaaminen uusien ja vanhojen vaihtareitten (tai oikeestaan ihan kenen vain) kesken ja iltakymmeneltä on vielä tiedossa house-meeting oman kämpän asukkaitten kesken. Tiedossa siis paljon uusia nimiä ja naamoja. Täytynee ladata kameraan virtaa, että tekin pääsette nauttimaan uusista tuttavuuksistani... :)

Koti-ikävä, osa 2

Taitaa ensimmäinen maitojuna huutaa kutsuaan täällä. Kolmannen asteen kulttuurishokki on iskenyt. Kaikki tuntuu vieraalta ja ahdistavalta. Iltaisin tulee rajuja itkukohtauksia, vaikka päivä olisi sujunut hyvin. Pelottaa. Tuntuu yksinäiseltä, vaikka olen saanut jo kavereita. Ahdistaa. Ajatus kevään viettämisestä täällä tuntuu painona pallean päällä. En saa henkeä. Olen pettynyt itseeni.

I want my mommy.

Koti-ikävä

Tapasin tänään LINK-partnerini täällä Guelphissä. LINK-partneri on paikallinen opiskelija, joka auttaa vaihtaria sopeutumaan uuteen kouluun ja ympäristöön eli vähän niin kuin tutor. Minun tutorini nimi on Hayley ja hän opiskelee psykologiaa. Hayleyn kanssa kävimme hankkimassa minulle kanadalaisen kännykkäliittymän (prepaid-liittymät ovat suht hinnakkaita täällä, liittymän avaaminen maksaa $30 ja siihen päälle vielä se määrä dollareita, jonka haluaa kortille ladata) ja ruokaostoksilla. Hän myös vei minut Value Village -nimiseen kauppaan, joka on samantyylinen kuin Kontti Lahdessa. Ostin sieltä tämän ihanan lyhythihaisen neulepaidan

ja tämän rannekorun.


Yhteishinta: $11.38 eli euroissa noin 7.45€.

Illemmalla kun pääsin kotiin takaisin, iski suunnaton koti-ikävä, ihan yllättäen. Heti piti kirjottaa muutama sähköposti ja koittaa ajatella jotain muuta, vaikka kyllähän siinä muutama kyynelkin ehti jo tirahtaa. Ja on vasta kolmas päivä menossa...

Lahjuksia, lahjuksia

Kävin tänään tapaamassa Craig Wallacea, Guelphin yliopiston kv-koordinaattoria. Hän antoi minulle lahjan. Harmi vaan, ettei pipolle ole vielä käyttöä täällä...


Hankin tänään kansainvälisen opiskelijakortin -ilmaiseksi. Suomesta hankittuna se olisi maksanut 10€. Kannatti siis tulla tänne ;)

Kas tässä päivän luontohavainto: musta orava. Vähän on suttuinen kuva, kun pikkukaveri ei oikein tahtonut pysyä paikallaan. Ja ovatpa muuten aika järeän kokoisia oravat täällä, ei lainkaan yhtä suloisia kuin koto-Suomessa...


Kävin ruokakaupassakin iltapäivällä. Maijulle vaan Italiaan tiedoksi: täällä ei hedelmiä ole pakko pussittaa. Tosin tarjolla olevat hedelmäpussitkin ovat hieman epäkäytännöllisiä esim. banaaneille, koska pussit ovat kapeita ja pitkulaisia. Paitsi tietenkin jos ostaa vain yhden banaanin. Eikä hedelmiä tietenkään punnita itse, vaan ne viedään vain kassalle. Itse asiassa hedelmiin ei tule ollenkaan sitä inhottavaa tarralappua, joka hinnan kertoo. Kassaneiti tai -herra punnitsee hedelmät kassalla ja kone ottaa hinnan suoraan vaa'asta. Ja tiesitkö, että ruokakaupasta voi saada myös lentopisteitä?

Täksi yöksi on tarjolla jo ihan oikea tyynykin, viime yön nimittäin nukuin itse kyhätyllä tyynyllä. Tungin illalla tyynyliinan sisään villapaitoja, kaulaliinan ja muuta pehmeää vaatetusta, mitä kaapistani löysin ja nukuin sillä. (Onneksi äiti laittoi tyynyliinan mukaan) Ja hyvin nukuinkin. Oikeastaan ainut asia, jossa huomaan aikaeron vaikutuksen, on ruokahalu. Torstaista lähtien ei oikein ole ollut nälkä. Toivottavasti ruokahalu palaa ens viikolla, voi olla vaikea aloittaa opiskelua täydellä teholla, jos ei tule syöneeksi kunnolla.

Ja koska nyt on jo Suomen puolella lauantai, niin tähän loppuun serkulleni Harrille nimpparionnittelut Thaimaahan (jossa on varmaan jo sunnuntai...)!

Koneita, kavereita ja kömmähdyksiä

Perillä ollaan, yhtenä kappaleena ja kaikki matkatavarat mukana. Aamu alkoi aivan liian aikaisin: herätys oli 3:30 Suomen aikaa ja tunnin päästä oltiin jo matkalla kohti Helsinki-Vantaata. Päivän ensimmäinen lento lähti 7:45, joten kentälle piti ehtiä hyvissä ajoin ennen kuutta. Ja tiedoksi Lontoon kautta matkustaville: käsimatkatavaroita saa olla vain yksi laukku. Tosin Heathrow'lla asiaan ei kovin paljon kiinnitetty huomiota, useimmilla matkustajilla oli esimerkiksi kannettavan tietokoneen lisäksi toinenkin kassi mukana. Nesteiden kanssa sen sijaan oltiin hyvin tarkkoja: yhtään yli 100ml purnukkaa tai pulloa ei saanut viedä turvatarkastuksen läpi.

Helsingistä Lontooseen lennettäessä sain istua ikkunapaikalla ja vielä kuu-puolella. Kun käytävän toisella puolella istuvat joutuivat siristelemään silmiään auringonpaisteessa, sain minä nauttia lähes täyden kuun lempeästä loisteesta. Matkan aikana onnistuin bongaamaan 10 lentokonetta ja Hollannin rantaviivan :) Lennolla tarjottu aamiainen oli kyllä vähän omituinen: hodarin näköinen sämpylä, jonka sisällä oli halkaistu nakki ja ruskeaa sipulisalaattia :|

Lontoossa etukäteen hermoilemani terminaalin vaihto sujui moitteettomasti. Turvatarkastuskin sujui yllättävän nopeasti ja opasteet nelosterminaaliin vievälle bussille olivat selkeästi esillä. Atlantin ylittävällä lennolla istuin käytäväpaikalla. Olin alunperin ajatellut nukkua kahdeksan tunnin lennon aikana edes jonkun verran, mutta ei siitä sitten mitään tullut. Tarjolla olleista elokuvista katsoin kokonaan Martin Scorsesen uusimman ohjauksen The Departed. Suosittelen lämpimästi kaikille, jotka pitävät hyvistä elokuvista (Kirsti pistä muistiin :). Pätkiä katselin myös elokuvista Last Kiss ja The Guardian -Meripelastaja, jota en kyllä oikein suosittele. Ellei sitten satu olemaan kova Ashton Kutcher tai Kevin Costner -fani.

Toronton lentokentälle saavuttaessa lento oli jo puoli tuntia myöhässä. Mietiskelin hetken aikaa, josko tilaamani taksi oli jo lähtenyt. Tulliaulaan saavuttaessa ne ajatukset hävisivät ja tilalle tuli epätoivo. Aula oli tulvillaan ihmisiä. Kaksikymmentäkaksi tiskiä ja yhtä monta jonoa olisi pitänyt olla, mutta ilmeisesti kukaan ei ole kertonut Kanadaan tuleville kuinka jonotetaan. Ihmisiä seisoi ympäriinsä ja yhtäkkiä samalle tiskille saattoi muodostua kaksi jonoa. Tässä pätsissä sitten kilttinä suomalaisena jonotin melkein kolme varttia ennen kuin pääsin edes maahanmuutto(?)viranomaisten puheille. Sieltä sitten vaan hakemaan matkalaukkuja, joita ei kyllä näkynyt mailla eikä halmeilla, koska edellisen lennon matkatavarat tukkivat vielä hihnaa. Onneksi laukku kuitenki lopulta liukui hihnaa pitkin ja pääsin etiäpäin.

Guelphiin matka lentokentältä sujui joutuisasti jaetulla taksilla, jossa mukana kulki kolme muuta matkustajaa. Perillä asunnollani olin vähän kuuden jälkeen. Asunto vaikutti heti mukavalta. Kalusteet ovat hyväkuntoisia ja niitä on riittävästi. Huoneeni on kämpän toisessa kerroksessa ja kun oven avasi, niin tuntui kuin olisi hotelliin tullut (paitsi että sängyssä ei ollut muuta kuin patja, mutta se on pientä). Ikkunassa oli verhot, huone oli kalustettu ja lämmin (itse asiassa vähän liiankin lämmin, mutta mieluummin niin kuin kylmänä). Purin tavarat heti illalla: laitoin kalenterin ja valokuvia seinälle,



levitin vaatteet kaappeihin,



ja laitoin muut tavarat hyllyyn. Heti tuntui kotoisammalta.

Ja uusia kavereitakin on jo tullut: Ausraliasta kotoisin oleva Sarah, joka asuu melkein naapurissa ja itävaltalainen Simone, jonka kuva näkyy tässä:


Mitä muuta kuvasta voi päätellä? Annetaan vielä lisävinkki. Tästä kuvasta näkee, miltä Village Townhouses (eli se paikka missä minä asun) näyttää ulkoapäin:

Joko keksitte, mitä kummastakin kuvasta puuttuu?

Uusi vuosi, uusi blogi...

Nonnis. Nyt se on sitten laitettu pystyyn, se Pihlan blogi. Tämä on sitten se paikka, mistä selviää mitä Kanadassa todella tapahtuu, ainakin näin suomalaisen opiskelijan näkökulmasta. Tarkoitus olisi kertoa huimien ja hulppeiden henkilökohtaisten seikkalujeni lisäksi myös siitä itse asiasta, nimittäin opiskelusta :) Älkääkä ujostelko niitten kommenttien kanssa, pitäähän minunkin saada tietää mitä teille kuuluu...

Lähtöön on nyt aikaa hieman yli vuorokausi -tarkalleen ottaen 32 tuntia. Pikkuhiljaa alkaa perhosiakin ilmestyä vatsan pohjaa kutittelemaan, mutta yllättävän vähän. Yleensä kun tuppaan hermoilemaan ja huolehtimaan asioista ehkä liiankin kanssa. Ehkäpä huomenna on sitten sen hermoromahduksen aika, kun pitää pakata ;)

Kello kuitenkin kumajaa kohti keskiyötä ja tämä täti taitaa taaperrella tutimaan. Lisää lähtötunnelmia luvassa lähiaikoina.