
(tuolla perällä on se ulko-ovi, jonka takana ihmisiä jonotti sisäänpääsyä vielä puolenyön aikaankin) Kaiken kaikkiaan seisoimme jonossa vajaan tunnin ajan, mutta onneksi taustalla soi koko ajan menevä kantrimusiikki tunnelmaa luomassa. En tunnistanut ainuttakaan soitetuista biiseistä (paitsi Sweet Home Alabaman, jota soitettiin illan aikana useampaankin otteeseen), mutta hauskaa oli silti. Kaikkien kehujen jälkeen odotin paikan olevan jotain todella erikoista, jotain niin uskomattoman ainutkertaista, että kokematta sitä en voisi sanoa todella käyneeni Kanadassa.

No, se oli baari. Baari, jossa musiikki soi liian kovalla, tanssilattia oli tahmea ja koko paikka oli tupaten täynnä ihmisiä. Eritysesti täynnä hikisiä miehiä, joilla on stetsonit päässä, flanellipaita päällä ja buutsit jalassa. Siis normi-ilta Onnelassa. Ainut asia, joka paikan erottaa muista tusinakuppiloista on:

Villissä Lännessä ei tuprutella. Eikä kosketa toisten hattuihin.


No, se oli baari. Baari, jossa musiikki soi liian kovalla, tanssilattia oli tahmea ja koko paikka oli tupaten täynnä ihmisiä. Eritysesti täynnä hikisiä miehiä, joilla on stetsonit päässä, flanellipaita päällä ja buutsit jalassa. Siis normi-ilta Onnelassa. Ainut asia, joka paikan erottaa muista tusinakuppiloista on:

Villissä Lännessä ei tuprutella. Eikä kosketa toisten hattuihin.

No comments:
Post a Comment